Transmedia ja transmediaalinen tarinankerronta: Käsiteviidakko ja työkalupakki
Transmedia on yksi tapa puhua mediakonvergenssista. Mediakonvergenssi kuvaa eri medioiden lähentymistä. Ydinajatus on siis se, ettei enää olisi erillisiä medioita, vaan pikemminkin yksi media, joka kykenee tekemään monen työt. (Jenkins 2011.) Elleströmin (2019, 5) mukaan transmediaalisuus viittaa yleiseen käsitykseen siitä, että eri mediatyypit jakavat monia peruspiirteitä, joita voidaan kuvata mm. niiden materiaalisilla ominaisuuksilla. Elleström tarkentaa, että eri mediatyypit saattavat suurissa määrin kommunikoida samanlaisia asioita (esim. tapahtumat muodostavat kertomuksia).
Transmediaatio Elleströmin mukaan on mediapiirteiden siirtämistä toiseen mediumiin. Transmediaalinen kerronta voidaan taas ymmärtää kertomusten transmediaationa, eli kertomusten erityispiirteet voidaan esittää uudelleen erilaisissa mediatyypeissä ja silti ne pysyvät samoina siirrosta huolimatta. (Elleström 2019, 5–6.)
Transmediaalisella tarinankerronnalla viitataan moderniin ilmiöön, jossa rakennetaan laajoja narratiiveja osittaisten narratiivien summalla, jotka jakautuvat eri mediumeihin, kuten elokuviin, sarjakuviin, videopeleihin, romaaneihin ja erilaisiin internetpohjaisiin medioihin (Elleströmin 2019, 6 mukaan Jenkins 2008).
Jenkins on joskus puhunut adaptaation ja laajennuksen välisestä erosta. Pohjimmiltaan adaptaatio (sovitus) ottaa tarinan yhdestä mediumista ja kertoo sen samoin toisessa. Laajennus taas pyrkii lisäämään jotain olemassa olevaan tarinaan, kun se siirtyy mediumista toiseen. Kuitenkin esimerkiksi Christy Dena on haastanut tällaisen eron tekemisen. Hänen mukaansa adaptaatiot voivat yhtä hyvin olla kirjaimellisia tai muuttuvia. Kaikki adaptaatiot edustavat tulkintaa kyseessä olevasta teoksesta eivätkä ole pelkästään toistoa, joten kaikki mukautukset jossain määrin lisäävät tarinaan uusia merkityksiä. (Jenkins 2011.)
Transmediaalisen tarinankerronnan perusperiaatteet
Jenkinsin (2011) mukaan suurin osa transmediasisällöistä tarjoaa taustatarinaa tai muiden tarinan hahmojen näkökulmia toimintaan, kartoittaa maailmaa tai syventää yleisön sitoutumista. Jenkins (2009a, 2009b) onkin hahmotellut seitsemän transmediaalisen tarinankerronnan perusperiaatetta, jotka kuvaavat transmediaalisia ominaisuuksia. Näitä ovat:
levittyvyys – paneuduttavuus
jatkuvuus – moninaisuus
immersio – uutettavuus
maailmanrakentaminen
sarjallisuus
subjektiivisuus
performanssi.
Näitä transmediaalisuuden perusperiaatteita voit käyttää hyödyksi, jos suunnittelet oman tarinamaailmasi levittämistä useaan eri mediumiin (esim. kirja ja elokuva).
Levittyvyys viittaa yleisön kykyyn osallistua aktiivisesti mediasisältöön sosiaalisten verkostojen kautta, mikä lisää taloudellista ja kulttuurista arvoa. Paneuduttavuus kannustaa katsojia kaivamaan syvemmälle ja ymmärtämään tarinan kompleksisuutta. Ne edustavat kokemuksen eri ulottuvuuksia, mutta voivat olla olemassa samaan aikaan. (Jenkins 2009a.)
Kuinka paljon haluat vastaanottajien osallistuvan sosiaalisessa mediassa tarinan käsittelyyn ja sen levittämiseen? Olisiko aiheellista tarjota mediatuotteellesi virallinen kohtaamispaikka tai useampi, jossa fanit voivat keskustella siitä vertaistensa kanssa? Sosiaalisen median näkyvyys levittää tarinaa ja voi hyvin tuoda uusia silmäpareja mediatuotteellesi, kehittämällesi tarinalle ja maailmalle. Paneuduttavuus yleensä tulee hyvin esiin siinä, kun keskustelufoorumeilla on mitä erilaisempia viestiketjuja jonkin mediatuotteen tarinasta ja maailmasta. Kovimmat fanit pohtivat tarinaa syvemmin toistensa kanssa.
Monet transmediafranchiset pyrkivät rakentamaan erittäin vahvan jatkuvuuden tunteen, mikä tukee heidän fiktiivisen maailmansa johdonmukaisuutta ja uskottavuutta. Moninaisuus antaa faneille taas mahdollisuuden nauttia vaihtoehtoisista uudelleenjulkaisuista. (Jenkins 2009a.)
Voit miettiä, miten saisit omaan tarinaasi jatkuvuuden tunnetta. Miten tarinan eri palaset muodostavat lopulta kokonaisuuden? Moninaisuutta taas voit lisätä, kun teet vaihtoehtoisia julkaisuja samasta tarinasta tai maailmasta (mitä jos päähenkilö olisikin aivan päinvastainen nykyisestä, miten se muuttaisi tarinaa?).
Immersiossa kuluttaja uppoutuu tarinan maailmaan, kun taas uutettavuus viittaa siihen, että kuluttaja voi ottaa mukaansa tarinasta joitain aspekteja resursseina, joita he käyttävät jokapäiväisessä elämässään. Tarinaa ikään kuin uutetaan todellisuuteen, asioita lainataan fiktionaalisesta maailmasta oikeaan maailmaan (esim. fanituotteet). (Jenkins 2009b.)
Miten immersioisit vastaanottajan mediatuotteesi maailmaan? Tapahtuuko se elokuvan visuaalisuuden, videopelin osallistavuuden vai poikkeuksellisen tarkan kuvailun kautta vaikkapa kirjassa? Onko vastaanottajan mahdollista uuttaa tarinaa jollain tapaa omaan maailmaansa, kuten fanituotteiden avulla?
Yleisöllä on halu kartoittaa ja hallita universumeja niin paljon kuin he voivat, ja usein siihen liittyy kaavioiden, karttojen yms. tuottamista (mm. erilaiset wikit). Maailmanrakentaminen näyttäisi olevan läheisessä yhteydessä aikaisempiin immersion ja uutettavuuden periaatteisiin, koska ne molemmat edustavat tapoja, joilla kuluttajat voivat olla tekemisissä suoremmin kertomusten edustamien maailmojen kanssa käsittelemällä niitä todellisina tiloina, jotka leikkaavat jollakin tavalla omien elämiemme kanssa. (Jenkins 2009b.)
Miten rakennat mediatuotteesi maailmaa? Voisiko immersio ja uutettavuus auttaa sinua tuomaan vastaanottajan lähemmäs luomaasi maailmaa? Voisit myös mahdollisesti jättää jotain tulkinnan varaan (tämä voisi kannustaa myös vastaanottajia paneutumaan maailmaan syvemmin) siten, että vastaanottajat innostuisivat osallistumaan maailmanrakentamiseen esimerkiksi perustamalla wikin luomallesi maailmalle ja keräämällä sinne yksityiskohtia maailmasta luodakseen kokonaiskuvaa. Vai loisitko maailman, joka voisi yhdistää mitä erilaisimpia tarinoita? Tässä voisit myös miettiä sitä, missä kaikissa eri mediumeissa haluaisit tarinaa kertoa ja millä tavalla juuri tietylle medialle tyypilliset ilmaisukeinot kertoisivat parhaiten tarinaa.
Sarjallisuudessa luodaan mielekkäitä ja houkuttelevia tarinapaloja, missä koko tarina levitetään useisiin osiin (esim. monet elokuvasarjat, kuten Star Wars). Transmedialaajennukset saattavat keskittyä fiktiivisen maailman tutkimattomiin ulottuvuuksiin sekä laajentaa aikajanaa. Transmedialaajennusten tehtävä voi olla näyttää toissijaisten hahmojen kokemuksia ja näkökulmia. Tämäntyyppiset laajennukset hyödyntävät kuluttajien pitkäaikaista kiinnostusta vertailla toisiinsa eri hahmojen subjektiivisia kokemuksia samoista kuvitteellisista tapahtumista. (Jenkins 2009b.)
Voit luoda sarjallisuutta monin eri tavoin omaan tarinamaailmaasi. Onko mediatuotteesi kenties episodimainen (tv-sarjat, videopelit) vai keroisitko kokonaan erilaisen näkökulman tarinasta jonkin toisen hahmon silmin jollain toisella ilmaisuvälineellä, jolloin (hahmojen) subjektiivisuuden teema korostuisi enemmän?
Yhä useammin tuottajia pyydetään miettimään mitä fanit tekevät heidän sarjoillaan sekä suunnittelemaan fanien aktiivista osallistumista. Vaikka faneja ei kutsuttaisikaan osallistumaan, fanit tulevat silti aktiivisesti identifioimaan toiminnan mahdollisia paikkoja transmediaalisen narratiivin sisällä ja ympärillä, mihin he voivat antaa omaa panostaan. Tätä Jenkins nimittää performanssiksi. (Jenkins 2009b.)
Miten sinä voisit osallistaa oman mediatuotteesi vastaanottajia ja tukea vastaanottajiesi performanssia?
LÄHTEET
Kirjallisuus
Elleström, L. (2019). Transmedial Narration: Narratives and Stories in Different Media. Cham: Springer International Publishing.
Jenkins, H. (2008). Convergence Culture: Where Old and New Media Collide. Päivitetty ja uusilla jälkisanoilla. New York: New York University Press.
Verkkolähteet
Jenkins, H. (2009a). The Revenge of the Origami Unicorn: Seven Principles of Transmedia Storytelling (Well, Two Actually. Five More on Friday). Confessions of an ACA-Fan [blogi]. Julkaistu 12. Joulukuuta. URL https://henryjenkins.org/blog/2009/12/the_revenge_of_the_origami_uni.html?rq=The%20Revenge%20of%20the%20Origami%20Unicorn%3A%20Seven%20Principles%20of%20Transmedia%20Storytelling
Jenkins, H. (2009b). Revenge of the Origami Unicorn: The Remaining Four Principles of Transmedia Storytelling. Confessions of an ACA-Fan [blogi]. Julkaistu 12. Joulukuuta. URL https://henryjenkins.org/blog/2009/12/revenge_of_the_origami_unicorn.html
Jenkins, H. (2011). Transmedia 202: Further Reflections. Confessions of an ACA-Fan [blogi]. Julkaistu 31. heinäkuuta. URL https://henryjenkins.org/2011/08/defining_transmedia_further_re.html